Mitä tarkoittaa datalla johdettu markkinointi? Täydellisessä maailmassa esimerkiksi sitä, että...
Minua itseäni häiritsee usein termit, jotka on kopioitu suoraan muista kielistä. Lähinnä ongelmana on se, että niitä on ensin vaikea ymmärtää ja sen jälkeen kuvailla. Toki on selvää, että uusia käsitteitä tulee ja niitä ei aina ole helppo kääntää. Tälläisestä suomettuneesta termistä hyvä esimerkki voisi olla vaikka "digitaalisuus". Nyt se on jo jokseenkin ymmärrettävä, vaikka tarkoittaakin eri keskusteluissa hieman eri asiaa.
Olen itse lähtenyt kertomaan inbound-markkinoinnin ilosanomaa, mutta tämän osalta minua on pitkään vaivannut tuo "inbound"- termi. Se on hyvä ja kuvaava termi englanniksi, mutta suomeksi se ei oikein avaudu. Samanaikaisesti eri ihmisillä on termistä hyvinkin erilaisia käsityksiä. Joillekin se on pelkästään liikenteen ohjaamista sivuille ilman, että siitä maksaa. Toisille se tarkoittaa verkkosivujen kautta tulevia yhteydenottoja. Minulle inbound-markkinointi on kuitenkin ennen kaikkea markkinointiprosessi, joka yhdistää digitaalisen markkinoinnin eri osa-alueet yhdeksi mitattavaksi kokonaisuudeksi.
Miten kuvailla inbound-markkinointia suomeksi?
Kysyinkin tiimiltä tässä taannoin, miten kääntäisitte inbound-markkinoinnin. Sain vastaukseksi mm. seuraavia:
- asiakaskeskeinen markkinointi
- kouluttava markkinointi
- laadullinen markkinointi
- vaikuttava markkinointi
Kaikki kuvaavat inbound-markkinoinnin ideologiaa hyvin, mutta yksikään näistä ei kuitenkaan kolahtanut minuun aivan täysin. Yksi vastaus kuitenkin oli minusta erittäin osuva. Se oli "vetovoimamarkkinointi".
Vetovoimamarkkinoinnilla rakennat parempia asiakassuhteita
Vetovoimamarkkinointi kuvaa hienosti sitä, miten prosessin päämääränä on tuoda kiinnostuneet luonnollisesti halutun aihepiirin luokse. Potentiaalisia asiakkaita ei häiritä eikä heitä spämmätä, vaan heitä autetaan löytämään haluamansa juuri oikeaan aikaan.
Vetovoimamarkkinoinnin kanssa pitää toki olla tarkkana. Jokainen suhde on erilainen ja liian innokas markkinoija voi pilata hyvin alkaneen suhteen. Liian varovainen puolestaan voi menettää kontaktin. Niinpä prosessia on koko ajan seurattava ja optimoitava. Viestiä on personoitava ja toimia kohdennettava oikein. Niinhän se menee muissakin suhteissa. Vastapuolesta opitaan vähitellen lisää ja jos ajatukset molemmin puolin menevät yksiin, on luvassa kukoistava suhde.