Skip to content

193 päivää "isossa yhtiössä"

Tämän blogin julkaisuhetkellä ovat kaikki entiset Nitroidilaiset olleet yhteensä 193 päivää Avidlylaisia – ja ensimmäiset kuukaudet ovat vain ja ainoastaan tuntuneet hyviltä ja tuoneet hyviä asioita muuassaan.

 9,5 vuoden ikään itsenäisenä ehtinyt Nitroid löysi tänä vuonna Avidlysta omalle kasvutarinalleen luonnolliselta tuntuvan jatko-osan. Ja vaikka yhtiön myyminen ei koskaan ollutkaan kirjattuna strategiaan, niin kaikki ne sisällölliset kehitysasiat, joita yhdistyminen selvästi suurempaan Avidlyyn toi tullessaan, olivat.

 Kun neuvotteluun yhtiön myymisestä helmikuussa 2018 lähdettiin, niin tajusin heti tämän asian maaliin mennessään tarkoittavan vain hyvää ajatellen yhtiön, sen henkilöstön ja omistajien sekä asiakkaiden kehitystä. Todella harvoin, jos koskaan, olen 30 vuoden työurani aikana törmännyt tilanteeseen, josta voidaan puhua win-win-win-win casena kaikkien osapuolten kannalta.

Asiakkaillemme voimme tarjota sekä laajempaa että syvempää asiantuntijapalvelua ja suoria väyliä kansainvälistyä, henkilöstömme saa luontevia kehittymis- ja kasvuväyliä, omistajamme pääsevät omistajiksi pörssiyhtiöön ja yhtiö pääsee kokonaisuutena kehittymään nopeasti ja helposti seuraavalle asteelle. 

On monia asioita, joista olen ylpeä nykyisessä Avidlyssa, mutta erityisen ylpeä olen yhtiön maakuntastrategiasta. Yhtiön on läsnä jo 11 paikkakunnalla Suomessa. Valtakunnallinen peitto on tällä toimialalla ainutlaatuinen ja kertoo siitä tunnustamastamme tosiasiasta, että noin 4/5 Suomesta on edelleen muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Suomi on laaja maa ja suuri joukko erinomaisista yrityksistä ja yhteisöistä on maakunnissa. Haluamme olla heidän lähellään, ymmärtää heidän tilanteensa ja kehitystarpeensa myös samasta perspektiivistä kuin he itse.

Kummallisin asia, johon olen törmännyt yhdistymisemme jälkeen on ollut joidenkin vanhojen asiakkaidemme ajatus, että nyt kun olemme pörssiyhtiö ja yksi alamme suurimmista toimijoista, niin meitä ei enää kiinnostaisi heidän asiansa. Päinvastoin! Nythän se vasta kiinnostaakin.

Yksi suurimmista syistä muutokselle oli kehityksessä kiinni pysyminen ja aina ajantasaisen osaamisen tarjoaminen kaikille asiakkaillemme, niin pienille kuin suurille, kaikkialla Suomessa. Ja vaikka olemme nyt pörssiyhtiö, on kokomme todellisuudessa ison pk-yrityksen luokkaa.

Eli viesti asiakkaillemme: rohkeasti vain haastamaan 250 asiantuntijaamme – #tomorrowbound asuu täällä.   

Otahan yhteyttä mihin tahansa 11 toimistoomme Suomessa niin jutellaan