Kolme ketterää vuotta ja niiden aikana on kertynyt paljon uudenoppimista, iloa, intoa,...
Kun palasin keväällä vanhempainvapaalta töihin, pää tuntui painavalta tietotulvan keskellä. Työkalenteri täyttyi, ja muisti jakautui työ- ja kotiraiteille. Kodin liitutaululle kirjoitin, että maaliskuussa kylvetään tomaatit.
Ostimme viisivuotiaan kanssa tomaatin siemenet ja istutimme ne maaliskuun lopussa. Kevätaurinko lupaili jo uutta ja kaunista. Ihastelimme pieniä mullasta puskevia lehtiä, ja taimet siirrettiin ensin pieniin, sitten isompiin ruukkuihin. Yksivuotias oppi kävelemään ja horjuvin askelin hihkui kohti uusia mahdollisuuksia.
Kevät kohisi
Samaan aikaan toisella raiteella yksi brändi sai uuden viestintäkonseptin, toinen viestintästrategian, kolmas brändi uuden nimen, neljännelle kehitettiin markkinoinnin automaatiota. Maskit naamassa ja etänä laskimme viikkoja seuraavaan rokotteeseen ja asetimme toiveita syksylle vapaampaan elämään.
Kuumasta kesästä ja runsaasta kastelusta huolimatta tomaatti teki marjojaan kuukautta myöhemmin kuin edellisenä vuonna. Viidennen brändin prosessi siirtyi sekin kuukaudella eteenpäin. Kalenteri täyttyi ja tyhjeni. Kunnes taas täyttyi.
Syksy ja asiantuntijat
Rivarin pieni nurmikkopiha puski heti elokuun sateiden alettua sieniä. Viisivuotias kuokki niitä lapiolla irti. Yksivuotias yritti laittaa ne suuhunsa.
Syyskuussa ehdin hätäisesti googlaamaan ”puutarhan syyshoito”, mutta toteutukseen pääsin vasta marraskuun alussa. Hypermarketin puutarhaosastolla sattumalta asioinut tuttu kukkakauppias opasti vahvalla ammattitaidollaan oikeiden syystuotteiden valinnassa. Mikä onni!
Ensi vuosi on ihan kohta – mutta mikä on tärkeää?
Kaamosillan pimeydessä kuokimme kukkapenkin pinnalta jo kohmeista maata ja peittelimme kukkasipulit odottamaan kevättä. Juttelimme siitä, miten talven jälkeen iloitsemme, kun pienet kukat työntyvät väriloistossaan sulasta maasta. Suunnittelimme jo tulevaa kesää, huvipuistoreissuja, ja sukulointeja. Pakkanen puri ilmaa ja sormia paleli.
Nyt on se hetki, kun lyödään ensi vuoden tavoitteet ja suunnitelmat lukkoon.
Työpaikoilla suunnitellaan juuri nyt uutta vuotta. Nyt on se hetki, kun lyödään ensi vuoden tavoitteet ja suunnitelmat lukkoon. Vanhoja projekteja lopetellaan, tarjouksia tehdään uusista, lähetetään ja jännityksellä odotetaan vastausta.
Pitkän brändityön esittelyssä joku sanoi sen ääneen: ”Olisin osannut tämän itsekin määritellä näin.” Varmasti olisitkin, ajattelin, mutta ethän sinäkään ehtinyt. Tiesin minäkin puutarhaosastolla mitä olin hakemassa, mutta asiantuntija teki valinnan helpommaksi.
Vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan ”Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää.”
Oman puutarhanhoidon ja asiakastyön äärellä väitän, että tärkeää on säilyttää elämässä kaksi raidetta, mitä ne sitten ovatkaan, jotta emme uupuisi.