Epäonnistumisen pelko voimavaraksi

Epäonnistumisen pelko on ehkä ihmiskunnan suurin luonnonvara auringon jälkeen. Mutta miten epäonnistumisen pelon saisi hyödynnettyä energialähteenä?

Häpeä suojaa meitä epäonnistumasta. Itse asiassa emme pelkää epäonnistumista vaan siitä seuraavaa nöyryytystä: en osannutkaan, ideani ei toiminut, en lunastanut annettua lupausta, en saavuttanut tavoitetta enkä noussut seuraavalle tasolle. Olenkin siis ihan paska. 

Pelkäämme, että meille nauretaan ydinominaisuuksiemme tähden. Harjoittelemme teeskentelemään ja peittämään todellisen itsemme; jos mokaa niin moka ei menekään todellisen itsensä piikkiin. ”Oikea minä olisi kyllä onnistunut”, voimme turvata tähän ajatukseen jälkikäteen kuin pelastusrenkaaseen. 

Terve epäonnistumisen pelko on hyväksi. Se suojelee meitä hölmöyksiltä ja ottamasta liiallisia riskejä. On myös paljon aloja, joissa epäonnistuminen voi vahingoittaa vakavasti tai viedä ihmishengen.

Pelko estää meitä yrittämästä kunnolla

Alisuoriudumme töissä ja ihmissuhteissa, kun jätämme epäonnistumis- ja olosuhdevaraa. Jälkikäteen voimme salaa ajatella, että jos olisin yrittänyt kunnolla tai olosuhteet olisivat olleet otolliset, niin olisin varmasti onnistunut. Mikään ei riko sielua pahemmin kuin se, että on yrittänyt oikein kunnolla, viimeisen päälle, tosissaan ja silti menee ihan vihkoon. Sitähän muun muassa urheilu on. Ylitetään itsensä ja silti hävitään. Hopeajoukkueen kyyneleet valuvat finaalin ratkettua valtoimenaan. Ja nuo tappion kirvelevät kyyneleet ovat niitä, ah, arvokkaimpia. 

Kyseessä on Top secret -tason superenergialähde, jota on patoutuneena kaikkialla. Miten saisimme epäonnistumisen pelon organisaation hyötykäyttöön ja voisimme vapauttaa enemmän potentiaalia itsestämme?

Vastaus on helppo: jakamalla heikkoutemme ja epäonnistumiset yhtälailla kuin vahvuutemme ja onnistumiset. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Aina on mahdollisuus, että joku piikittää sieluusi heti kun saa tietää todelliset ajatuksesi. Epäonnistumisen pelko suojaa nöyryytykseltä yhtälailla kuin tasapainoaisti estää kaatumista. Ja sielun haavat ovat tunnetusti yhtä vakavia kuin ruumiin.

Jakaminen kannattaa

Omien ajatusten ja pelkojen jakaminen suhteuttaa ja antaa perspektiiviä. Oman pään sisällä asuu niin hemmetin iso maailma, jossa synkät ajatukset voivat kasvaa uskomattomiin mittasuhteisiin. Vertaistarinat ovat parasta lääkettä omalle häpeälle. Jos itse pystyy tarinoita jakamaan, myytit rikkoutuvat ja niille voi joskus ehkä jo nauraa. Voi huomata, että päänsisäinen maailma ja tunne huonoudesta onkin perustunut pelkkiin oletuksiin. Jos jännittää jakaa epäonnistumisia tai pahimpia pelkojaan työpaikan tiimissä, niistä voi keskustella ystävän tai perheen kanssa.

Faktat auttavat jäsentämään mittasuhteita

Kun epäonnistumisen pelko taas iskee, niin mieti mikä on varmasti totta ja luettele itsellesi tosiasiat. Esimerkiksi jos olet aikaisemmin onnistunut siinä ja tässä tai olet ennenkin oppinut sitä tai tätä, niin luultavasti onnistut nytkin uuden haasteen edessä. Paras todiste on, jos joku on sanonut sinulla olevan taitoa tai sinut on valittu tiimiin osaamisesi takia. Oikeat sanat oikeassa kohtaa sanottuna tallentuvat sieluun polttomerkin tavoin, ja niistä voi ammentaa voimaa. Mikään opittu taito ja asiantuntijuus ei ole mihinkään hävinnyt, vaan osaaminen on kumulatiivisesti kasvanut ja tuottanut korkoa sinussa. Mieti mikä lahjakkuuden ja taitojen pankki oletkaan! Ooh, olet ihan timanttia!

Kasvu tulee epäonnistumisesta

Organisaatiot voivat tehdä jakamisesta helpompaa, vähemmän tuskallista ja kannattavampaa. Yrityskulttuurissa pitäisi olla meininki, joka kannustaa niin negatiivisen kuin positiivisen palautteen antamiseen. Ilmapiiri, jossa ei keskitytä siihen, että "Erkki mokasi" vaan siihen, miten Erkkiä ja muita voi auttaa, ettei mokata samalla tavalla. Usein vika ei itseasiassa edes ole Erkissä, eli häneen tuijottaminen ei ole mikään itseisarvo. Parempi on nopean virheen identifioinnin jälkeen kääntää katseet hellästi kohti tulevaisuutta ja varmistaa onnistumiset yhdessä toisiamme auttamalla.

Koska kuitenkin epäonnistumme jossain vaiheessa, meidän on opittava selviytymään mokista ja otettava epäonnistuminen osaksi omaa ja organisaation kasvua. Innovointiin tarvitaan tuhansia ja taas tuhansia epäonnistumisia yhtä toteutuvaa innovaatiota kohti. 

Kun teemme CV:tä uutta työnantajaa varten tai kokoamme myyntiä varten referenssejä tai keräämme testimoniaaleja asiakkailtamme, pitäisi muistaa, että tärkein kohderyhmä ei olekaan uusi työnantaja tai uudet asiakkaat vaan me itse. Vautsi, olenko NÄIN kokenut asiantuntija tai tehtiinkö me yhdessä todella jotain noin hienoa! HITTO ME OLLAAN HYVIÄ