Aloittelevan konsultin eteen tuotiin parimetrinen suuren suomalaisen konsernin varatoimitusjohtaja,...
Olin puhumassa Markkinoinnin viikolla johtamisesta. Kävin puheenvuorojeni jälkeen niin inspiroivia keskusteluja, etten malttanut olla kiteyttämättä asiaani vielä blogikirjoitukseksi.
Puheessani halusin lähestyä markkinoinnin johtamista kolmesta eri kulmasta. Mikä on markkinoinnin johtamisessa riittävä minimitaso, mitä markkinointi voisi oppia muilta toimialoilta, ja mitä ketteryys johtamisen työkaluna voisi parhaimmillaan saada aikaan.Minimiä markkinoinnin johtamisessa minulle edustaa se, että johtaminen nojaa rohkeasti toisaalta yrityksen liiketoimintastrategiaan ja toisaalta asiakkaisiin. Tulokset osoittavat sen kuinka hyvin markkinointijohtaja on yrityksen strategian sisäistänyt, ja miten hän osaa arjen kohtaamiset strategialähtöisesti hoitaa. Akrobatiaa tarvitaan siihen, että markkinointijohtaja pystyy hankkimaan ja jakamaan sellaista asiakasymmärrystä, joka hyödyttää koko organisaatiota. Olen törmännyt useisiin markkinointijohtajiin, jotka ovat tässä onnistuneet ja näin tehneet oman organisaationsa markkinoinnista notkeaa ja päätöksenteosta selkeää. Mutta mitkä riskit tässä piilevätkään. Onnistuuko markkinointijohtaja? Menestyminen on yhden ihmisen käsissä.
Mitä markkinointi sitten voisi oppia muilta toiminnoilta? Myynnistä voisi napata sen, että on parempi suunnitella tulevaa ja katsoa eteenpäin kuin miettiä menneitä. Taloushallinnon kaverilta voisi kopioida rullaavaa suunnittelua ja datan hyödyntämistä. Tietohallinnon tyypit voisivat antaa tekemiseen rentoutta – on ihan ok, että jokaiseen asiaan on oma työkalu. Miksei myös markkinoinnin johtamisjärjestelmää voisi rakentaa tekijöilleen sopivaksi. HR:stä lainaisin ymmärrystä empatiasta ja osaamisen esiintuomista. En voi olla unelmoimatta, miten rohkeaa, eteenpäin katsovaa, asiakasta ymmärtävää ja osaavaa tällainen markkinointi olisikaan!
Miten tätä pääsisi kokeilemaan? Ja vielä niin, ettei työkuorma aja muutosta nurkkaan. Me Zeeland Familyssä olemme monien asiakkaidemme kanssa harjoitelleet ketteryyttä. Olemme asiakkaiden kanssa yhdessä todenneet, että kun brändin ydin on kirkas ja strategia kiteytetty, voi ketteryys toimintatapana ja työkaluna ratkaista lähes kaiken.
Kasvuajattelu, itseohjautuvuus ja intuitiosta sekä kaaoksesta nauttiminen ovat löytäneet ketteryydestä toimivan kehyksen. Twice the work in half the time -ajattelu (author: Jeff Sutherland) voi toteutua, kun päästetään asiakas mukaan suunnittelupöytään.
Tästä haluaisin kertoa sinulle esimerkkejä!
Ota yhteyttä, niin avaan sinulle asiakascaseja, joita olemme ketterän markkinoinnin avulla ratkoneet, millaisia tuloksia olemme aikaansaaneet ja minkälaista arkea eläneet.
Haluan kuulla lisää ketteryydestä!
Parasta on, kun hommiin ryhdytään heti!
Lue myös Sinin kirjoitus LinkedIn:ssä: Miten ryhtyä ketteräksi markkinoinnissa?