Suunnittelit vaikuttavan viestintäkampanjan, johon liittyi tiedotetta, lehtimainontaa,...
Yli vuosikymmenen aikana olemme valmentaneet pari tuhatta asiantuntijaa ja päättäjää kommunikoimaan paremmin. Monet osallistujista ovat käyneet useampaankin kertaan. Yhä kakofonisemmaksi muuttuvassa maailmassa ei riitä, että huutaa kovempaa. On osattava viestiä taidolla niin, että oma ääni kuuluu.
Siksi emme halunneet hyväksyä ajatusta, että jatketaan tätä tärkeää työtä “sitten joskus", kun COVID19 -pandemia on ohi.
Mediavalmennus siirtyi verkkoon
Etätyöt ovat jo kaikille tuttu asia, mutta jotkut saattavat ajatella, että asiantuntijoiden valmentaminen etänä olisi hankalaa. Myönnetään: mekin rakastamme sitä, kun osallistujat ovat läsnä, keskittyneitä ja samassa tilassa keskustelemassa.
Verkkovalmennuksessa on kuitenkin paljon hyviä puolia. Tiiviiksi paketoitu teoriaosuus ja tehtävät on mukava suorittaa oman aikataulun mukaisesti ja vaikka kotona keittiön pöydän ääressä. Aikaa, rahaa ja luontoa säästyy.
Jokaisen valmennettavan kanssa tehtävät henkilökohtaiset harjoitukset onnistuvat nekin hyvin verkossa, sillä yhdessä tapaamisessa on enintään neljä valmennettavaa.
Opi ymmärtämään mediaa ja treenaa median kanssa työskentelyä
Uudenlainen valmennustapa on pakottanut myös meidät valmentajat karsimaan ja tiivistämään, joten valmennuksen sisältö on tiukkaa asiaa. Keskityimme haasteeseen, johon moni toivoo vastauksia: median toiminnan ymmärtämiseen ja sen kanssa työskentelyn treenaamiseen.
Toivomme, että pääsemme kohtaamaan valmennettavamme pian silmästä silmään. Sitä odotellessa toivotan kuitenkin sinut ja kollegasi lämpimästi tervetulleeksi Mediavalmennukseen verkossa. Jatketaan yhdessä eteenpäin.