Skip to content

Mediavalmennuksessa on kyse kommunikaatiosta

Kommunikointi on äärimmäisen yksinkertaista, mutta se pitää tehdä tarkasti ja keskittyneesti. ”Rakastan spontaaneja puheita, siksi harjoittelenkin niitä kahdeksan kertaa”, sanoi sir Winston Churchill.

Media- vai kommunikaatiovalmennusta?


Viestin välittäminen on viimeinen lenkki pitkässä ketjussa, jossa viesti kiteytetään, sitä koeponnistetaan ja hiotaan joukkuepelin hengessä, karsitaan ja harjoitellaan – ainakin sen kahdeksan kertaa.

Maailma on yhä enemmän kuin itämainen basaari – erilaiset myyjät yrittävät saada ihmiset ostamaan monenlaisin kakofoniseksi yltyvin huudoin. Varsinkin sosiaalisessa mediassa meteli käy joskus sietämättömäksi. Kaiken tämän kohun ja metelin keskellä oma viesti on saatava kerrottua niin, että sitä kuunnellaan ja vielä mielellään sellaisessa muodossa, jonka itse on muovannut.

Yritysten johtoa on mediavalmennettu jo vuosikymmeniä. Nyt yhä useampi viranomainenkin on havahtunut siihen, että jos et saa omaa viestiäsi perille, joku toinen ehtii edelle ja sinut unohdetaan tyystin.

Kun vedin ensimmäiset mediavalmennukseni parikymmentä vuotta sitten, uskoin, että tarkoitus on kertoa, miten media toimii ja miten toimittajan kanssa pärjätään. Kun kymmenkunta vuotta sitten keskityin yhä enemmän näihin valmennuksiin, huomasin, että olin ollut aikalailla pihalla. Meni jonkin aikaa ennekuin tajusin, että kommunikaatiostahan tässä on kysymys.

Päädyin siihen, että  harva meistä pääsee nokakkain toimittajan kanssa, mutta me kommunikoimme koko ajan. Teemme sitä baaritiskillä, asiakkaidemme tai mahdollisten sellaisten kanssa ja päivittäin kaikenmoisissa palavereissa. Kaikissa näissä tilanteissa tarvitaan kommunikointikykyä, viestin kiteyttämistä ja viestin välittämistä niin, että tulemme ymmärretyiksi.


Älä piilota viestiä

Politiikan toimittajana kuuntelin usein Eduskunnan kuppilassa, kun edustajat tuskastelivat, että valiokunnassa kuultavana ollut asiantuntija ei ollut päässyt pointtiin annetussa vartissa. Taustoja oli kyllä kerrottu, usein todella kaukaa.

Aloin siis valmentaa toimittajataustalla, mutta huomasin, että olin aika keskinkertainen siinä hommassa. Näin valmennettavat ja heidän viestinsä vain median lasien läpi.

Kun sain kumppanikseni yhteisöviestinnän asiantuntijan, pääsimme aimo harppauksen eteenpäin. Kun saimme vielä kolmanneksi valmentajaksi tai ”mielipidepoliisiksi” valmennettavan yhteisön oman tietäjän, niin homma alkoi todella pelittää.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana studiomme valmennuksissa on hikoillut pari tuhatta päättäjää ja asiantuntijaa monituisista organisaatioista. Nyt teemme kommunikaatiovalmennusta.

Kaikki puheviestintä perustuu kommunikoinnille; on kyse median kohtaamisesta tai luennosta tuhatpäiselle yleisölle, kontakti on kaiken perusta.