Pappi, poliisi ja proikkari

Noin vuosi sitten rakas appiukkoni saateltiin viimeiselle matkalleen. Pakkanen oli kova, pienet lumihiutaleet leijailivat Sotkamon kirkkomaalla ja meidän omaisten suru oli hyvin syvä. Meille kaikille niin tärkeä ihminen oli tullut matkansa päähän, aivan yhtäkkiä.

Lohduttoman surun keskellä seurasin pappia ja kuuntelin tarkasti hänen puhettaan. Pappi oli perehtynyt appiukkoni elämään 60 vuotta vanhoista kouluvihoista lähtien, hän oli haastatellut sukulaisia ja perhettä, lukenut sukukirjan, ja se, mitä hän puhui, oli appiukkoni elämä alusta loppuun. Sen elon ilot ja surut, rakkaat ja tärkeät asiat. Hän sanoitti kaiken sen, mitä appiukko jätti jälkeensä, meidän mieliimme ja sydämiimme.

Muistotilaisuudessakin pappi kuunteli jokaista meistä, hän ymmärsi ja lohdutti. Hän huomioi suvun pienimmänkin jäsenen ja löysi jokaiselle meistä oikeat sanat juuri siihen hetkeen. Hän oli läsnä, sataprosenttisesti.

Ihailin pappia ja hänen taitoaan kuunnella ja ymmärtää. Mietin mielessäni, että tuon arvokkaampaa ammattia ei olekaan, ja sadattelin samaan aikaan omaani – kuinka typerää ja pinnallista työtä minä teen, mainosmaailmassa! Sillä ei ole mitään merkitystä tähän verrattuna, ajattelin.

Kotimatkalla papin läsnäolon taito jäi mietityttämään, ja omat lapsuuteni työhaaveet tulvivat mieleen. Yksi haaveammateistani oli papin ammatti, ja myös poliisin työstä unelmoin. Pohdin syvällisesti oman nykyisen työni tarkoitusta ja merkitystä, että miksi minä tätä teen ja ketä varten. Miksi herään aamuisin räntäsateeseen pyöräilemään, miksi ajelen pitkin Pohjois-Suomea, miksi annan tälle työlle ison osan elämästäni? Miksi kannan vastuuta ja annan tälle sekä aikani että sydämeni?

Yksi ajatus puski mieleen koko ajan, ylitse kaikkien muiden syiden: haluni auttaa.

Minä en mene töihin lähtökohtaisesti rahaa tekemään – en itselleni enkä työnantajalleni. Minä en mene sinne kaavioita ja projektisuunnitelmia varten, en strategioita tai sisäistä kehitystä varten. Minä menen sinne asiakkaitani varten. Ja miksi? Koska haluan auttaa heitä. Se on minun missioni, purposeni, minun oma työelämän WHY.

Ja miten sitten voin auttaa asiakkaitani parhaiten:

kuuntelemalla, olemalla läsnä, ymmärtämällä ja ratkaisemalla.

Tätä asiaa pyöriteltyäni huomasin siis, että itse asiassa minunkin työssäni nuo samat papin taidot ovat lähtökohta kaikelle. Niin ne olisivat olleet myös poliisin ammatissa. Ei me niin kaukana toisistamme ollakaan, sillä vain kuuntelemalla me ymmärrämme asiakasta, vain ymmärtämällä löydämme juuri hänelle oikeat ratkaisut ja vain läsnäololla välillemme syntyy luottamus ja sitä kautta syvä asiakassuhde.

Lähtien ensimmäisestä tapaamisesta aina jatkuvaan yhteiseen tekemiseen, nämä asiat kulkevat mukana. Olipa sitten kyse B2B-markkinoinnista tai kuluttajapuolen kasvattamisesta, teollisuusyrityksen kansainvälisestä viestinnästä tai pienen pullapuodin paikallisesta mainonnasta, kaiken takana on asiakkaan ymmärtäminen, kuunteleminen, läsnäolo.

Eikä mikään ole hienompaa kuin tästä luottamussuhteesta syntynyt yhteinen upea lopputulos, kun olemme voineet auttaa asiakasta laajasta palvelurepertuaaristamme juuri niillä oikeilla asioilla ja saamme sitten asiakkaalta vilpittömät kiitokset, kun olemme kuunnelleet häntä ja ratkaisseet juuri hänen ongelmansa.

Kun haluan auttaa, annan kaikkeni asiakkaalle. Halustani auttaa syntyy sitten vastuu, luottamus, kiintymys ja jopa intohimo asiakkuuksiani kohtaan.

Jos haluat että sinua ja yritystäsi autetaan myynnissä, kasvussa, tunnettuudessa, haasteiden taklaamisessa – ota yhteyttä. Tulen mielelläni tapaamaan.

En minä edelleenkään papin tasolle yllä: ihmeitä en voi tehdä enkä taivaita luvata, mutta kuunnella osaan ja toivoa voin antaa, mahdollisuuksia luoda ja parannusehdotuksia esittää, oikealle polulle johdattaa ja maailmoja avata. Riittäisikö se?