Olemme huippuosaajien joukko, joilla on palava halu löytää uusia keinoja luoda asiakkailleen kasvua.
KOUVOLAN LAKRITSI
Tällaista lakritsin kuuluukin olla
Rohkeasti kohti kasvua
Vuonna 2018 Avidly solmi Kouvolan Lakritsin kanssa MaaS-sopimuksen (Marketing as a Service), jonka puitteissa brändin kehitys, sisällöntuotanto, markkinointiviestintä ja graafinen suunnittelu laitettiin yhden sateenvarjon alle.
Siitä alkaen keskeisinä tavoitteina on ollut kasvattaa brändin arvostusta, tunnettuutta ja myyntiä. Yhteistyö on tuottanut tulosta kaikilla rintamilla eivätkä kasvun rajat ole vielä edes näköpiirissä.
MaaS-mallin avulla Avidlyn kumppanuus on kasvanut ja skaalautunut yhdessä Kouvolan Lakritsin kasvun mukana ja olemmekin päässeet rakentamaan vakaata pohjaa Kouvolan Lakritsin seuraavalle askeleelle kohti kansainvälisiä markkinoita.
Avidlyn ja maailman parhaan lakritsin valmistajan tarina jatkuu seuraavaksi myös maailman metropoleissa, koska “Tällaista lakritsin kuuluukin olla.”
Erotu massasta
Kaikkea tekemistä ohjaa Kouvolan Lakritsin positiivisesti kapinallinen asenne. Kyse on pienen tehtaan kieltäytymisestä seuraamasta suurta harmaata massaa, joka pakottaa ajattelemaan ja toimimaan aina yhdenmukaisesti.
Se on hyväntahtoista kapinallisuutta, joka ottaa vastuun sanoistaan ja teoistaan. Se tähtää kaikille hyvään lopputulokseen. Kouvolan Lakritsi uskaltaa ehdottaa uusia ratkaisuja ja käyttää omaa arvostelukykyään ottaessaan vastaan ohjeita muilta – erottua massasta.
Se ei kulje sokeasti joukon mukana, vaan tietää oman identiteettinsä ja kannustaa myös seuraajiaan yksilöllisyyteen ja ilmaisun vapauteen. Kouvolan Lakritsi ei valita. Jos jokin asia ei miellytä, se pyrkii tekemään asialle jotain. Kouvolan Lakritsi on aina suoraviivainen ja rehellinen – ja kertoo asiat juuri niin kuin ne ovat.





“Kaikki perustuu tietysti siihen, että meillä on hirveän hyvä tuote ja tarina, jota kerrotaan. Pienempänä toimijana emme voi tehdä samoja juttuja kuin ”isot pojat”, sillä ei voiteta tätä peliä. Samalla meillä on kuitenkin vapaus ja rohkeus tehdä hauskoja ja itsemme näköisiä asioita.”
_overlay.png?width=67&height=67&name=Respect_(Green)_overlay.png)
TIMO NISULA, LAKUTEHTAILIJA
Menestysresepti
Avidly on ollut Kouvolan Lakritsin markkinointiviestinnän kumppanina mukana kasvattamassa brändin arvostusta, tunnettuutta ja myyntiä.
Maailmalla Kouvolan Lakritsi on valittu brittiläisen LUXLife-aikakauslehden Food & Drinks Awards -kategoriassa maailman parhaaksi lakritsin valmistajaksi kahtena vuonna peräkkäin (2020 & 2021). Kouvolan Lakritsi ylsi myös The Silicon Review:n tekemässä listauksessa 50 vuoden 2022 johtavan yrityksen joukkoon.
Kotimaassa Kouvolan Lakritsi on puolestaan noussut Taloustutkimuksen teettämässä Suomen arvostetuimmat brändit -kyselyssä sijalta 98. (2022) sijalle 76 (2021). Lisäksi Kouvolan Lakritsin ja Kouvolan kaupungin Uusi alku Kouvolassa -kampanja sai kunniamaininnan Kuntamarkkinoinnin SM-kisoissa vuonna 2021.