AMIN-verkosto helpottaa kansainvälistymistä

Curated by
Veera Kosonen
23.6.2021
Jaa tämä artikkeli

Suomessa on paljon yrityksiä joiden kansainvälinen kasvupotentiaali törmää resurssipulaan – AMIN-verkosto helpottaa kansainvälistymistä.

Avidlyn strategiajohtaja Ismo Nikkolan kaksivuotinen presidenttikausi AMIN Worldwidessa starttasi kesäkuussa 2021. Nikkola on ollut jo pitkään mukana AMIN Worldwiden toiminnassa. Tässä blogissa hän avaa AMIN-verkoston merkitystä kansainvälistä kasvua hakevalle yritykselle.

Luotettavia kumppanitoimistoja ympäri maailman

Perusajatus AMIN-verkostossa on se, että esimerkiksi Avidlylla on kumppanitoimistoja ympäri maailman. Toimistot jotka verkostoon kuuluvat, ovat täysin itsenäisiä markkinointitoimistoja, jotka rakentavat kansainvälisen verkoston yhdessä. AMIN Worldwideen kuuluvat toimistot pystyvät palvelemaan asiakkaitaan toisten luotettujen AMIN-kumppanitoimistojen kanssa.

AMIN Worldwideen kuuluu kolme verkostoa ja itsenäistä aluetta:

AMIN-verkostot ovat aiemmin toimineet melko liiketoimintavetoisesti, mutta viimeisten vuosien aikana on panostettu erityisesti koulutukselliseen ja kehitykselliseen yhteistyöhön, jonka myötä verkostot ovat kehittäneet esimerkiksi yhteisen toimintamallin koulutuksen ja kehittämisen osalta AMIN-toimistojen käyttöön.

Kehityksellisessä yhteistyössä käydään aika raadollisestikin läpi joidenkin toimistojen vaikeuksia tai menestymisiä, ja miten on mahdollista kehittää omaa toimistoaan esimerkiksi pandemia-aikana. Vaikka toimistot toimivat eri maissa, kohdataan niissä samantyyppisiä ongelmia.

- Yhteiset asiakkaat ovat AMIN-verkoston liiketoiminnallinen suola. Meillekin Avidlyssa on tullut isoja asiakkaita verkoston kautta. Ja HubSpotin Partner of the Year -toimistona meitä arvostetaan AMIN-verkostossa todella paljon. Olemme saaneet asiakkaita muilta toimistoilta meille, kun tiedetään, että me taidetaan HubSpot todella hyvin, Nikkola kertoo.

Mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa

Uskottava verkosto auttaa kansainvälistymään. Saadun bisneksen lisäksi kaikkein tärkeintä AMIN Worldwidessa on ollut uskottava kansainvälinen verkosto. Avidly pystyy auttamaan suomalaisia asiakkaitaan kansainvälistymään ja menestymään kansainvälisessä markkinoinnissa.

Jos jää vain odottelemaan, että bisnestä tulee tänne piskuiseen Suomeen, niin sitä saa odottaa kyllä maailman tappiin asti.

 

AMIN-verkoston avulla Avidly pystyy tuottamaan kansainvälisiä palveluja erittäin kustannustehokkaasti. Apua toimistojen kilpailutukseen, tuotantoapua ja kuvauksia Kanadan erämaassa, Etelä-Afrikassa ja paikoissa joista osa ei ole ehkä koskaan kuullutkaan. Nämä voivat Nikkolan mukaan kuulostaa pieniltä asioilta, mutta ovat oikeasti todella merkityksellisiä asioita Avidlyn asiakkaille.

- Meillä on Suomessa hirveästi hyviä toimijoita joiden kansainvälinen kasvu tyssää siihen, että heillä ei ole resursseja. Pystymme aika pieniäkin yrityksiä auttamaan kasvamaan kansainvälisesti. Ja rohkenen väittää, että kukaan muu suomalainen markkinointitoimisto ei pysty tällaiseen samalla tasolla kuin me, Nikkola päättää.

Ismo Nikkola AMIN EMEA -alueen presidentiksi

Itsenäisten markkinointitoimistojen AMIN Worldwide -verkoston Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan toimintoja johdetaan seuraavat kaksi vuotta Suomesta.

Your current browser is not supported

To continue using our site please upgrade to the latest version of Chrome, Firefox or Microsoft Edge.