Luovuuden ytimessä on yhdessä tekeminen

Curated by Risto Etelämäki 13.11.2018
Share this article
”Kyllähän sinä kirjoittaa osaat.” Olin lähettänyt työnäytteet ruskeassa kirjekuoressa Young & Rubicamin suunnittelujohtajalle. Keskellä syvää 90-luvun lamaa pääsin kuin pääsinkin, vielä kesken opintojeni, mainostoimistoon töihin.

”Kyllähän sinä kirjoittaa osaat.” Olin lähettänyt työnäytteet ruskeassa kirjekuoressa Young & Rubicamin suunnittelujohtajalle. Viikon päästä kuori palautui postissa ja päällä oli lappu, johon Jyri Erma oli kirjoittanut nuo merkitykselliset sanat. Keskellä syvää 90-luvun lamaa pääsin kuin pääsinkin, vielä kesken opintojeni, mainostoimistoon töihin. Vuoden kuluttua siitä siirryin mainostoimisto Särkkään suunnittelijaksi, copywriteriksi. Sieltä tieni kulki Sek & Greyhin, Contraan, Rientolaan ja lopulta Zeeland Familyyn.

Olin nuorena vahvasti humanisti. Luova ilmaisu ja ihmisiin vaikuttaminen ovat aina kiinnostaneet minua. Nuori maailmanparantaja joutui työelämän auettua kovaan paikkaan: valitako markkinavoimat vai taiteellinen vapaus. Koen tehneeni tietoisen päätöksen, että haluan olla mukana tällä alalla. Ja kun sitten, aika lailla aloittelijan tsägällä, alan kilpailuissa tuli menestystä, työ ja sen kiehtova glamour veivät kokonaan mukanaan.

Jossain vaiheessa tekeminen muuttui työksi – ja hyvä niin. Nykyisessä työssäni kannan vastuuta oikein paljonkin. Ihmisistä, töistä, asiakkaista, yrityksestä. Ja vastuu painaa, se on selvää.  

Olen ehdottomasti ollut tyytyväinen, että lähdin tähän leikkiin mukaan. Ala on antanut ja antaa edelleen minulle paljon. Matkan varrella on ollut kaikenlaista, nousuja ja laskuja, mutta loppusumma on pysyvästi plussan puolella. Tämän työn mielekkyys ja palkitsevuus voittavat ylivoimaisesti monta muuta asiaa, joilla voisin kuvitella päiväni täyttäväni.

Kyllähän sinä kirjoittaa osaat.

Jos voisin tehdä tässä maailmassa mitä tahansa, menisin poikani kanssa NBA-finaalipelien game seveniin, jossa vastakkain pelaisivat Houston Rockets ja Cleveland Cavaliers. Mestaruus ratkeaisi LeBron Jamesin buzzer beateriin. Mutta jos voisin markkinoinnilla muuttaa maailmassa mitä tahansa, niin tartun tiedostaen kliseeseen: tekisin maailman päivä päivältä iloisemmaksi paikaksi meille kaikille.

Markkinoinnissa pitäisi rohkeammin törmäyttää vastuullisuutta ja teknologiaa. Tällä alalla ollaan kekseliäitä ja luovia, se on hienoa. Mutta pitäisi välttää turhuuksia ja tyhjänpäiväisyyksiä ja suunnata kaikki energia johonkin hyvään ja merkitykselliseen.

Meri vai järvi
Aamu vai ilta
Ääni vai kuva
Lihis vai vihis – Mikä?! Mikä se vihis on?
Tumma vai vaalea
Arki vai juhla
Mustavalkoinen vai värillinen
Itä- vai länsimetro
Puhelu vai viesti
Lähelle vai kauas

Your current browser is not supported

To continue using our site please upgrade to the latest version of Chrome, Firefox or Microsoft Edge.