Avidly on palkittu neljättä vuotta yhtäjaksoisesti HubSpotin vuoden partneriksi maailmanlaajuisessa...
Maailman suurin luovan markkinoinnin yhteisö Ads of the World esittelee autokauppaketju Sakan tuoreet videospotit maailmanlaajuiselle yleisölle.
Viime viikolla alkaneen Suomen Autokauppa Oy Sakan brändikampanjan videospotit ovat herättäneet huomiota paitsi Suomessa myös kansainvälisesti.
Avidlyn suunnittelemat ja Olli Röngän ohjaamat hienosävytteiset, mutta humoristiset Saka-spotit nousivat kansainväliseen tietoisuuteen, kun maailman suurin luovan markkinointiviestinnän yhteisö Ads of the World nosti videospotit esille www-sivustollaan ja somekanavissaan, joilla on yhteensä yli miljoona seuraajaa.
Suomessa Sakan brändikampanja pyörii parhaillaan monikanavaisesti televisiossa, netti-tv:ssä, kivijalkamyymälöissä sekä sosiaalisessa mediassa.
Avidly on toiminut Sakan kokonaisvaltaisena markkinoinnin kumppanina vuodesta 2018. Yhteistyön aikana Saka on uudistanut suomalaista vaihtoautokauppaa ja kasvanut kiivasta tahtia. Esimerkiksi vuonna 2020 yrityksen liikevaihto nousi sadalla miljoonalla noin 360 miljoonaan euroon koronapandemiasta huolimatta.
Suomen Autokauppa Oy Saka: “Kyllä, kyllä” -brändispotit (engl. Wow)
Toimisto: Avidly Oyj
Tuotantoyhtiö: Grillifilms Oy
Art Director: Jussi Snicker
Copywriter: Janne Knuuti
Asiakkuusjohtaja: Saara Rimpiläinen
Ohjaaja: Olli Rönkä
Tuottaja: Petteri Lehtinen