Jyrki Vaittisesta Zeeland Familyn uusi toimitusjohtaja 1.1.2019 alkaen

30.8.2018
Rekrytointi

Zeeland Family Oyj:n hallitus on nimittänyt KTM Jyrki Vaittisen (41) yhtiön toimitusjohtajaksi 1.1.2019 alkaen yhtiön nykyisen toimitusjohtajan Tuomas Airiston siirtyessä alkuvuonna 2019 uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Aiemmin ilmoitetun mukaisesti Vaittinen aloittaa Zeeland Familyn operatiivisena johtajana 1.10.2018 ennen siirtymistään toimitusjohtajaksi.

Jyrki Vaittinen

Vaittisella on 15 vuoden kokemus markkinoinnin erilaisista johtotehtävistä suurissa sekä keskisuurissa organisaatioissa, kuten Mandatum Life, McDonald's ja Fazer. Vaittinen siirtyy Zeeland Familyyn Kuusamon Juuston toimitusjohtajan tehtävästä.

- Tuomas on tehnyt hyvää työtä yhtiössä viimeisen seitsemän vuoden aikana. Tuomaksen kanssa Zeeland Family on noussut tekemisellään kokonaan uudelle tasolle. Toivotan hänelle onnea ja menestystä myös tulevaisuudessa. Toivotan Jyrkin erittäin tervetulleeksi jatkamaan Zeeland Familyn kannattavaa kasvua ja merkittävää kansainvälistymistä, sanoo Zeeland Familyn hallituksen puheenjohtaja Jari Tuovinen.