Ruoka – miten oudosta tehdään hyväksyttävää?

24.1.2019
Asiakasymmärrys

Ruoka on äärimmäisen mielenkiintoinen aihe. Sen avulla pystymme tarkastelemaan kulutusta ja yhteiskunnan kulttuurisia ja sosiaalisia piirteitä erityisestä näkökulmasta. Se on tärkeä viestejä välittävä merkkijärjestelmä, jonka kautta yhteisön jäsenet ja kuluttajat määrittelevät itsensä. Ostoskorisi kertoo sinusta yksilönä, mutta myös yhteiskunnan jäsenenä - ruoka on tärkeä osa kulttuuria, identiteettiä ja sosiaalista elämää.

Ruokatottumuksemme ovat suurien muutosten edessä ympäristöllisten, terveydellisten ja teknologisten muutosten myötä. Keskustelu ilmastonmuutoksesta, ruuan riittävyydestä ja eläinten hyvinvoinnista on vain pieni osa globaalia ruokapuhetta ja syömiseen liittyvää muutosta. Ruuan rooli elämässämme on hyvin monimuotoinen – toiselle se on suuri nautinto, kun taas toisille pelkkää polttoainetta.

Ruuan monivivahteisuuden vuoksi uudet elintarvikeinnovaatiot ja raaka-aineiden käyttö on mietittävä ja rakennettava huolella kuluttajamarkkinoita ajatellen. Pärjätäkseen ne tarvitsevat taakseen vahvaa asiakasymmärrystä, kiteytettyä strategiaa ja innostavaa markkinointia.

Mielenkiintoista on, että me kuluttajat – kyllä, sinä ja minä – emme toimi jokapäiväisessä elämässä aina kovinkaan rationaalisesti. Kun puhutaan ruuasta, suurin osa meistä onkin varsin tylsiä, konservatiivisia ja pelokkaita uuden kokeilijoita. Varhaisten innovaattoreiden ryhmä, joka uskaltaa heittäytyä ja kokeilla kaikkea uutta ensimmäisenä, on varsin pieni. Instagramin välittämästä kuvasta huolimatta me loput olemme melko hitaasti syttyviä, turvaa ja tuttuutta hakevia markettikävijöitä. Huomaamme täyttävämme ostoskorimme usein samoilla tuotteilla viikosta toiseen. Kuulostaako tutulta?

Uusien elintarvikeinnovaatioiden kanssa – etenkin niiden kaikista erikoisimpien – on tärkeää ymmärtää, että uusi raaka-aine tai ruoka tulee kesyttää ja ottaa haltuun, ennen kuin se voidaan hyväksyä osaksi yhteiskuntaa ja ostoskoriamme. Kyse on prosessista, jonka aikana uutuus on neuvoteltava osaksi kuluttajan omaa elämää ja yhteiskunnallista arvostusta. Kuluttajat eivät ole valmiita hyväksymään mitä tahansa tuntematonta, varsinkin kun on kyse omaan hyvinvointiin merkittävällä tavalla vaikuttavasta asiasta.

Aivan kuten jokin uusi teknologia on aikanaan kesytetty osaksi yhteiskuntaamme, uusien ruokainnovaatioiden on kuljettava sama polku. Olipa kyseessä sitten hyönteiset, keinoliha tai ilmasta ja sähköstä tuotettu ruoka (kyllä, tämä on asiakkaamme Solar Foodsin huikea innovaatio), on yritysten ymmärrettävä kesyttämisen prosessi kuluttajien näkökulmasta.

Ruokatottumusten muuttaminen vaatii aina brändiltä rohkeutta, omaa visiota, kuluttajien ennakointia, yhteistyötä eri toimijoiden kesken ja joskus jopa onneakin. Viimeksi mainitun osuutta voi pienentää vahvalla strategisella ymmärryksellä ja markkinoinnilla. Tästä meillä Avidlyssa on paljon menestystarinoita jaettavaksi. Ota yhteys, jos haluat olla mukana muuttamassa ruokamarkkinaa.

Ota yhteyttä

Sini-Maria Saarnio

Sini-Maria Saarnio

sini-maria.saarnio@avidlyagency.com

Näytä kaikki kirjoitukset