Savonlinja

Kokonaisvaltainen kumppanuus

Suomen elämänmakuisin bussiyhtiö

Yli 500 linja-autoa, noin 400 kaukoliikenteen vuoroa päivässä, yli 600 palvelevaa kuljettajaa ja lähes 100 vuotta ikää mittarissa. Suomen ikäkriisittömin bussiyhtiö Savonlinja vastasi joukkoliikenteen kiristyneeseen markkinatilanteeseen ottamalla rohkean loikan tulevaisuuteen yhdessä Avidlyn (aiemmin Nitroid) kanssa.


Syksyllä 2015 käynnistyneellä määrätietoisella yhteistyöllä sekä selkeällä strategialla uudistimme yhdessä perinteikkään vuonna 1924 perustetun perheyrityksen brändin. Näin syntyi Suomen elämänmakuisin bussiyhtiö – ihmisläheinen, palveleva, luotettava ja suomalainen. Savolaista pilkettä silmäkulmassa unohtamatta! Uusi brändi lanseerattiin Matkamessuilla 2016.

"Tavoitteena oli luoda Savonlinjasta vetovoimainen, tässä ajassa elävä, suomalaisuuteen ja pitkiin perinteisiin nojaava linja-autoliikenteen ykköstoimija. Suunnittelu meni nappiin ja tulokset ovat puhuneet puolestaan."


– Kai Honkanen, toimitusjohtaja, Savonlinja

case Savonlinja Avidly

Kokonaisvaltainen markkinointikumppanuus

Brändiuudistuksesta saakka Avidly (aiemmin Nitroid) on toiminut Savonlinjan kokonaisvaltaisena markkinoinnin kumppanina ja sparraajana. Yhteistyön aikana on uudistettu Savonlinjan toimintamalleja, toimintaympäristöä, tuotteita ja palveluja entistä paremmin kohderyhmiä palveleviksi. Nämä toimenpiteet ovat kattaneet mm. henkilöstö- ja asiakaslehdet, toimitilat, messut ja tapahtumat.

Savonlinja, hyppää kyytiin
316%
verkkosivuistuntojen kasvu 2015–2016

 

Yli 30 000
Linjalla-sovelluksen latausta reilussa vuodessa

Toukokuussa 2017 lanseerattiin bussiliikenteen mutkattomin Linjalla-mobiilisovellus, jonka lanseerauskampanjan toteutimme. Vastaamme myös Linjalla-sovelluksen jatkuvasta markkinoinnista sekä kuukausittain vaihtuvien kanta-asiakastarjousten markkinoinnista: reilussa vuodessa sovellus on saanut jo reilusti yli 30 000 käyttäjää.

Kesällä 2017 toteutimme 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kansallisen Pitkä kuuma sauna -saunabussikiertueen Hangosta Nuorgamiin Ville Haapasalon johdolla, jota koko Suomi pääsi seuraamaan tapahtumapaikkakunnilla sekä livelähetyksien välityksellä.

savonlinja bussi matkalla

Savonlinja viraali ilmiö

~3 milj.

Linjalla-videoiden katselukertaa

Linjalla-videot – brändiä vahvistava ja hyvää mieltä levittävä viraali-ilmiö

Linjalla-videosarjan tavoitteena oli vahvistaa Savonlinjan asemaa yhtenä bussiliikenteen ykköstoimijana, muuttaa ihmisten käsityksiä linja-autoliikenteestä, tuoda juuri lanseerattu uusi markkinointinimi ja brändiuudistus ihmisten verkkokalvoille ja saada aikaan aitoa mielenkiintoa yhtiötä ja sen palveluvalikoimaa kohtaan.

Savonlinjan ”dokumenttisarjassa” Suomen toiseksi mukavin linja-autonkuljettaja Tommi Savolainen (Jussi Vatanen) haastaa perinteiset käsitykset laadukkaasta palvelusta. Liiallisen miellyttämishalunsa ja yliyrittämiseen taipuvaisen luonteensa vuoksi kuljettaja ajautuu kerta toisensa jälkeen tukaliin ja mutkikkaisiin tilanteisiin.

"Lisää tällaisia mainoksia, niin ihmiset kelaa itse ohjelman :D"

Palaute somessa

Kuinka Linjalla-videot syntyivät?

Toteutuksesta haluttiin tehdä hauskalla tavalla aito ja elämänmakuinen. Näin päädyttiin sketsisarjaan, johon ammennettiin ideoita oikeasta elämästä ja kuljettajien päivittäin kohtaamista tilanteista, joihin on helppo samaistua.

Videot levisivät ensimmäisen kuukauden aikana tehokkaasti ja suurilta osin orgaanisesti: ensimmäisen Linjalla-jakso keräsi YouTubessa 75 015 näyttökertaa ensimmäisen vuorokauden aikana ilman maksettua näkyvyyttä ja videota katsottiin ensimmäisen 3 kuukauden aikana yhteensä yli miljoona kertaa.

Ensimmäisen kauden saamaan menestyksen siivittämänä toteutettiin toinen kausi, jota tähditti uudelleenkouluttautunut linja-autonkuljettaja Markku Nevalainen (Jaakko Saariluoma). Edellisen kauden tapaan toinen kausi levitti naurua ja hyvää mieltä ympäri Suomen: muutamassa kuukaudessa toisen kauden videot keräsivät esimerkiksi Facebookissa yli 16 300 reaktiota.

Lisätietoja antaa